Aksana Kurola – Oma polkuni

Luonnossa tunnen eläväni.

Se on aina ollut niin. Kymmenvuotiaana olen juoksennellut vapaasti metsässä, rakentanut majoja, kiivennyt puissa, hypännyt liia’anilla järveen ja sukeltanut syvyyksiin aina sinne pimeään asti ja potkinut takaisin pintaan. Kesä on ihana, syksy antaa elinvoimaa, talvea rakastan, kevät on inspiraation aikaa.

Vartuttuani vanhemmaksi koin elämäni monesti stressaavaksi. Pian ymmärsin palata takaisin elinvoiman lähteille ja toteuttamaan itseäni. Minusta tuntui kuin lapsena aloitettu leikki olisi jatkunut jälleen. Seikkailuni veivät minut suurille vuorille, joilla nautin siitä kuinka aika menetti merkityksensä ja pystyin kokemaan suuren vapauden tunteen. Se hetki, jolloin seisoin suksien kantilla jyrkän kurun yläpäässä valmiina ensimmäiseen käännökseen, sai kaikki aistit heräämään ja tuntemaan, että elin joka ikisellä solullani täyttä elämää. Sama tunne toistui kiipeillessä, meloessa, hiihtäessä, eivätkä kilometrit ja korkeusmetrit merkinneet mitään, vaan tuo vahva läsnäolemisen tunne oli kaikki kaikessa.

Kohtalo kuitenkin vielä käänsi suuntaani, sillä jouduin onnettomuuteen laskiessani jyrkkää seinämää Ranskan Alpeilla. Kuntoutumiseen meni monta vuotta ja tuona aika kävin läpi niin henkistä kuin fyysistä kasvamista. Sain pohtia useaan otteeseen kuka minä oikeastaan olin? Miten oma identiteettini oli rakentunut? Ymmärsin että minulle tärkeintä oli luonnossa liikkuminen – missä muodossa tahansa. Kuntoutuakseni poljin Rovaniemeltä Nuorgamiin 6 viikkoa molempien polvien eturistisideleikkauksen jälkeen. Viisi vuotta myöhemmin koin jälleen olevani niin vahva että pystyin luottamaan kehooni. Lähdin hiihtämään 1300 kilometrin osuuden Ruotsin tunturiin. Suurimman osan matkasta taitoin yksin koirani Ruskan kanssa. Osan matkasta minua viihdyttivät itselleni tärkeimmät ihmiset mieheni Antti Kurola ja ystäväni Eeva Mäkelä. Noin reissun puolessa välissä koin huiman perille pääsemisen tunteen. Nautin siitä hetkestä ja elämästä; millään muulla ei ollut väliä. Näin kaiken kirkkaammin ja huolettomammin.

Saman tunteen pystyn saavuttamaan joogaharjoituksessani. Se on kuin oikotie onnen tunteeseen. Kaiken lisäksi joogaharjoitus antaa minulle kivuttoman elämän ja tasapainoisen olotilan.

Jooga ja luonto ovat minulle tärkeimmät elinvoimaa lisäävät tekijät. Luonnossa ymmärtää, että tyytyväisyys koostuu perusasioista. Asiat saavat oikeat mittasuhteet ja tärkeysjärjestyksen.

Jooga auttaa herättämään kehomme eloon. Se vahvistaa herkkyyttämme aistia ympäristöämme. Kun saamme kehomme haltuun, myös mieli kehittyy. Joogan ajatukseen kuuluu, että henkinen hyvinvointi lähtee fyysisen kehon hyvinvoinnista. Silloin on helppo vastaanottaa uusia asioita.

Jokainen ihminen kohtaa elämässään haasteita ja käännekohtia. Polku haarautuu ja sinun pitää päättää, mihin suuntaan lähdet kulkemaan. Joskus kyse on isoista päätöksestä, joskus pienemmästä. Olen oppinut että asettamalla itselleen päämäärän ja tekemällä töitä sen eteen, voi saavuttaa onnellisen ja tyytyväisen elämän. Siksi kaikissa palveluissani on punaisena lankana ajatus siitä, että sinä itse voit vaikuttaa terveyteesi ja tyytyväisyyteesi omaa elämääsi kohtaan.